Isä, Vaari ja Pappa 😊

Tasapuolisuuden vuoksi päätin että oman tarinansa toki ansaitsee myös isä ja Isoisät. Hekin ovat iso osa minua.

Isäni Esko oli minulle tärkeä. Aikaisemmin jo kerroin kuinka hän opetti minulle Tangon ja Iskelmän. Musikaalisuuteni olen perinyt ehdottomasti isältäni.
Isä osti minulle haitarin kun olin 5v. Ja minulle hankittiin paras soiton opettaja mitä on,Esko Könönen, mutta minä tyttö sanoin et kuule soita ihan itse vaan. Nyt asia on mitä kadun todella, vaikka nyt osaisi omaksi iloksi soittaa. Ehkä vielä joskus sen taidon opettelen. Isä oli työssä sanomalehdessä,autokuskina. Toimitti lehteä öisin jakelupisteisiin. Joskus pääsin mukaan ja voi miten se oli kivaa. Reitti oli Orimattila, Myrskylä, Porvoo ja Mäntsälä. Sellaisiin valkoisiin sinikantisiin laatikoihin niitä lehtinippuja laitettiin. Eväät oli matkassa. Enhän minä nyt koko yötä valvoa jaksanut mutta ei se haitannut, se oli laatuaikaa isän kanssa. Nyt ne on kauniita muistoja isästä. Kerran pääsin käymään Linnanmäellä se oli uskomaton kokemus ja muistan elävästi hattaran, kummitustalon, Vekkulan jne. Ja kun tultiin yöllä pois mamman luo kuinka hän oli vihainen miten pientä lasta yö myöhään kuljetetaan pitkin kyliä 😂 1970- luvulla 😂 Muistoni isästä on niin vähäisiä koska isä menehtyi kun oli 15v. Ikävä ei katoa koskaan 😍 Monesti mietin millainen elämäni olisi ollut jos isä olisi saanut elää. Poikani eivät koskaan saaneet tavata pappaa, se on yksi mikä on ollut todella surullista. Isä ei katoa muistoissani koskaan, hän on aina lähellä 😍

Isän isä Urho oli sodan käynyt mies. Hän kertoi usein tarinoita sodasta ja elämästä. Pienenä niitä kuunteli kun ei ymmärtänyt, teininä.ei jaksanut kiinnostaa ja nyt niitä ei enää ole. Toki niitä jotain on jäänyt mieleen ja tulee ns, aaltoina muistiin. Hän eli pitkään yksin mummon kuoltua. Mutta hän pärjäsi hyvin. Vaikeaa oli saattaa oma poika niin nuorena hautaan.
Hän koki että oli hänen tehtävä pitää meistä huolta ja ostaa vaatteita, hellyttävää se toki oli mutta eihän sellaisia vaatteita kukaan nuori käyttänyt. Pakko se oli sitten kertoa totuus. Vaari oli kova liikkumaan ja kävi kaupassa 2km päässä vaikka lähin oli 0,2km päässä. Käveli uskomattomia matkoja. Yhteys vaariin säilyi loppuun asti. Hän menehtyi nukkuessaan,sydän oli pysähtynyt. Ikää hänellä oli 95v.

Äidin isä Usko. Oli myös sodan käynyt mies. Sota jätti pappaan henkiset ja fyysiset vammat. Kun minä synnyin niin pappa oli kuulema maailman onnellisin kun tuli tyttö. Aikaisemmin kerroin että olin papan silmäterä ja hän todella rakasti minua.
Papan kanssa päivät kului kaikkea mukavaa puuhaten, opetti minua kirjoittamaan ( pakotti tekemään K väärinpäin 😂 ) ja lukemaan, pihatöitä, käytiin naapureissa kylässä. Naapurissa asui papan veli ja siellä,oli kanala ja oli mukavaa kerätä kanamunia ja antaa kanoille kyytiä. Taunolla oli hevonen nimeltä Virkku silitin ja harjasin Virkkua, kysyin montako markkaa pitää säästää että hän myisi Virkun minulle. Pappa kysyi et mihin sä hevosen kaupungissa aioit laittaa, minä tomerana vastasin että on meillä parveke 😂 Eräänä päivänä Virkku oli poissa, kauhea suru 😔 aikuisten pitäisi muistaa että pienet korvat kuulee myös sen mitä ei lasten korville ole tarkoitettu, näin minulle selvisi että Virkku oli viety teurastamoon ja tehty makkaraa. Kauhea paikka pienelle tytölle 😔
Posti haettiin siihen aikaan maalla suoraan Postista. Postin noutaminen kuului siis jokaiseen päivään. Posti Eeva antoi postit tiskin takaa. Eeva tiesi kaikki kylän asiat 😂 Postin vieressä oli Koiviston kauppa ja usein posti matkalla sain jäätelön, muistan vieläkin millainen se jäätelö,oli muovikuppi punainen alaosa ja oranssi kansi.

Minulla oli pienenä tyttönä pitkät hiukset. Pappa opetteli tekemään letit ja sitten letitti hiukset joka aamu, ja laittoi nauhan ei mitään ponnareita 😂
Olin 5v kun veljeni Kari syntyi. Sitten minulle sanottiin että nyt et voi jäädä papan kanssa kun veli tarvitsee minua. Ja pyh minä en häntä,tarvi enkä,ole mikään hoitaja. Kari sairasti ensimmäisen vuoden aikana hurjasti ja joutui olemaan sairaalassa, niin minä sain sittenkin viettää aikaa papan kanssa.
Papalla oli jäänyt sodasta joku siru aivoihin ja se lähti liikkelle, oli niin hankalassa paikassa että leikkaus ei ollut mahdollinen. Olin vain 6v. kun pappa menehtyi. Olin vielä niin pieni etten ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja miksi. Pappaa ei enää ollut ja se oli pienelle kova paikka, kuka minusta nyt sitten välittää. Kotona piti olla se iso tyttö ja veli sai kaiken huomioin, mokomakin kitisiä 😂 Syksyllä menin sitten oikeaan kouluun ja silloin aukesi uusi maailma.
Minulla on muistona papan sotamitallit, arvokkaita ne ei ole mutta tunnearvo niillä on mittaamaton ❤️ hän aina sanoi et kun hänestä aika jättää niin ne on sinun ja pidä ne muistona hänestä. Mammalle hän ilmoitti myös että ne ovat sitten minun. Kun mamma omasta kodistaan muutti niin hän sanoi että nyt on sinun aika viedä nämä. Ne on nyt seinällä. Olen omille pojille sanonut että niitä ei saa hävittää ne pitää kulkea suvussa eteenpäin perintönä, että jälkipolvet ymmärtää mitä elämä on joskus ollut.
Vaikka on kulunut yli 40v. Papan kuolemasta voin edelleen muistaa miltä hän näytti, miten pieni käsi takertui suureen käteen ja tunsin oloni turvalliseksi.
Usein mietin että jos Pappa olisi saanut elää yhtä pitkän elämän kuin mamma niin minun pojat olisi saanut temmeltää samanlailla maalla ja varmasti Pappa olisi opettanut heille kaikenlaista hauskaa. 😊
Muistoissa hän säilyy ikuisesti 💗

Äiti, veli ja Isä ❤️❤️❤️